Menu

Yhdysvaltojen avautuvat rahapelimarkkinat luovat uusia mahdollisuuksia

Yhdysvaltojen avautuvat rahapelimarkkinat luovat uusia mahdollisuuksia

Yhdysvaltojen rahapelimarkkinoiden avautumista on spekuloitu jo pitkään. Eri osavaltioilla on mahdollisuudet rajoittaa rahapelaamista haluamallaan tavalla. Toistaiseksi tämä on tarkoittanut sitä, että Yhdysvalloissa online-rahapelaaminen on jäänyt esimerkiksi Eurooppaan verrattuna merkittävästi jalkoihin. 

Valtaosa yhdysvaltalaisesta rahapelaamisesta tapahtuu vain muutamassa osavaltiossa, ja fyysisessä muodossa. Las Vegas on luonnollisesti maan isoin rahapelikeskittymä. Edes Nevadan osavaltiossa, jossa Las Vegaskin sijaitsee, nettikasinot eivät kuitenkaan voi vielä virallisesti toimia. 

Nettipelaamisessa koko Yhdysvallat ovat jääneet vuosien saatossa jälkeen. Sen jälkeen, kun vuonna 2006 liittovaltio julisti oman nettirahapelaamista koskevan säädöksen, joka käytännössä teki nettipelaamisesta enemmän tai vähemmän laitonta, koko ala on jäänyt Yhdysvalloissa paikalleen. 

Toistaiseksi vain muutama osavaltio on sallinut rahapelaamisen netissä, mutta trendi on koko maassa hiljalleen kuitenkin kääntynyt. Muutokset tapahtuvat kuitenkin hitaasti, eikä ainakaan toistaiseksi ole nähty yhtä nopeaa pelaamisen vapauttamista kuin kenties aluksi ennakoitiin.

Toistaiseksi nettipelaaminen on sallittua vain muutamassa osavaltiossa

Yhdysvaltojen koko rahapelimarkkinaa hankaloittaa sen pirstaloituminen. Liittovaltiolla ei ole yhtenäistä linjaa rahapelaamiseen, vaan kaikki osavaltiot tarjoavat omat lakinsa rahapeleihin. Liittovaltion tasolla on voimassa vain muutamia lakeja, jotka koskevat rahapelaamista, ja vuonna 2018 Yhdysvaltojen korkein oikeus kumosi aiemmin voimaan tulleen lain, joka käytännössä kielsi kaiken urheiluvedonlyönnin muutamaa osavaltiota lukuun ottamatta.

2020 vuoden lähestyessä loppuaan rahapelaaminen on yhä täysin kiellettyä Utahin ja Hawaiin osavaltioissa. Muualla rahapelaaminen keskittyy vahvasti tietyille alueille tai tiettyihin pelityyppeihin. Monessa paikassa esimerkiksi erilaiset arvontapelit ovat sallittuja, mutta varsinaiset kasinopelit eivät. Toisaalta esimerkiksi Nevadan osavaltiossa kasinopelit ovat sallittuja Las Vegasissa, mutta arvontapelit taas eivät.

Nettipelaaminen on tällä hetkellä sallittua yhteensä 11 osavaltiossa. Näidenkin osavaltioiden välillä on kuitenkin eroa sallituissa pelityypeissä. Esimerkiksi osa sallii pokerin netissä, mutta kolikkopelejä tai muita kasinopelejä ei kuitenkaan pääse pelaamaan.

Yhtiöt kärkkyvät jo valmiina uusille markkinoille

Monet aiemmin esimerkiksi Euroopassa menestyneet rahapelialan yritykset etsivät nyt markkinarakoa myös Yhdysvaltojen markkinoilta. Avautuessaan kunnolla Yhdysvaltojen markkinoista voi tulla valtava, ja eri yritykset haluavat tästä osansa. Yhdysvaltain markkinoista on avautuessaan tulossa kilpailukenttä paikallisille kivijalkakasinoille, jotka etsivät kuumeisesti sopivia online-ratkaisuja, sekä jo pitkään nettipeleihin erikoistuneille eurooppalaisille toimijoille.

Suomalaisille tutuista nimistä esimerkiksi vedonlyönti- ja rahapelisivustoista tuttu Kindred on ilmaissut halunsa lähteä pohjoisamerikkalaisille markkinoille. Myös niin ikään ruotsalainen live-kasinoratkaisuja tarjoava Evolution on jo avannut omia live-kasinostudioitaan ympäri Yhdysvaltoja. Toistaiseksi esimerkiksi Evolutionin live-pelejä pääsee pelaamaan vain kourallisessa osavaltioita, mutta tulevaisuudessa tilanne voi olla täysin toinen.

Paikallisilla kivijalkatoimijoilla on oma sanottavansa kisaan. Vaikka yhtiöt ovatkin keskittyneet aiemmin kivijalkatoimintaan, löytyy niiden taustalta valtavat määrät rahaa. Monelle eurooppalaiselle yhtiölle yhteistyö isojen jenkkifirmojen kanssa voikin olla kaikista järkevin ratkaisu.

Euroopassa on pelattu netissä jo pitkään

Euroopassa eri mailla on erilaisia lainsäädäntöjä rahapelaamisen suhteen. Euroopassa monet maat sallivat kuitenkin nettipelaamisen, ja esimerkiksi suomalaiset ovat voineet jo vuosien ajan pelata suomalaisilla nettikasinoilla tai kansainvälisillä nettikasinoilla. Ala on kasvanut vuosi vuodelta, ja eniten tästä on hyötynyt Malta, jolta Yhdysvaltojen eri osavaltiotkin saattavat hakea oppia lisensointiin liittyen.

Maltan peliviranomaiset, eli MGA, ovat myöntäneet lisenssejä todella ahkeraan tahtiin. Pienestä saarivaltiosta on tullut koko Euroopan Unionin merkittävin rahapelikeskittymä, ja sadat kansainväliset nettikasinot toimivat sieltä käsin. 

Aika näyttää, kasvaako Yhdysvallat nettipelaamisen mahtimaaksi, mutta toistaiseksi monet eurooppalaiset valtiot ovat olleet digikehityksessä huomattavasti edellä. Yhdysvalloissa isot muutokset tapahtuvat hitaasti, joten tätä hidasta kehitystä pääsemme seuraamaan varmasti vielä vuosien ja vuosien ajan samalla, kun Suomessakin etsitään uusia ratkaisuja rahapelaamisen sääntelemiseen.